Sointu Kallio, kouluttaja suoraan pääkallon paikalta eli Eläkeliiton toimistosta Helsingistä, kävi 26.3.26 torstaituvassa kertomassa keravalaisille millaisen järjestön toimintaan he osallistuvat. Eläkeliiton esittelyä oli toivottu, kun aiemmin käytiin läpi ohjelmatoiveita.
Maassa on noin 1,6 miljoonaa eläkeläistä, joista noin 70 000 kuuluu eläkeliittoon, maan suurimpaan eläkeläisjärjestöön.
Soinnun esitys kesti tunnin ja siinä tuli käsitellyksi jäsenetujen lisäksi myös monenlaisia toiveita. Esityksen numero yksi oli vakuutus: kaikki Eläkeliiton jäsenet on vakuutettu niin että jos toiminnassa (vaikkapa matkalla) sattuu jotain, vakuutus korvaa. Tässä vakuutuksessa ei ole yläikärajaa, vaan se koskee kaikkia jäseniä.
Toinen etu löytyy Eläkeliiton verkkosivuilta; oma ELJAS. Jokaisen jäsenen tiedot ovat tallessa tässä tiedostossa. Menossa on myös jäsenhankintakilpailu, jossa on monenlaisia palkintoja.
Seuraava etu, lomapaikka Lehmiranta, herätti keskustelua. Lehmirannan palvelu ja paikan henki oli huonontunut monien keskustelijoiden mielestä. Sointu Kallio selvitti perusteellisesti miten maan hallituksen säästötoimet purevat Lehmirannassakin; henkilökuntaa vähennetään, ohjelmaa kevennetään.
Eläkeliito on 1970 perustettu organisaatio. Se kuuluu jäsenenä EETU:uun, jossa vaikutetaan yhdessä muiden eläkeläisjärjestöjen kanssa. EL:n jäsenetuina käytiin läpi myös EL-lehti, arpajaiset, asianajotoimisto, lomailumahdollisuus alennuksella Ellivuoressa ja Saariselällä.
Lopuksi käytiin läpi Eläkeliiton organisaatio: yhdistykset, piirit, liitto ja liittokokous, liittovaltuusto, hallitus ja toimisto.
Sointu Kallion esitys selvensi monen jäsenen käsityksiä ja tarjosi uutta tietoa, oman yhdistyksen ulkopuolelta. HM
